Dried Oranges

Suosittelemani ravintolisät

Miksi ravintolisien käyttö on perusteltua?

Vatsa -ja suolistohaasteet

Ikääntyminen

Painonhallinta

Liikunta

Erikoisruokavaliot

Uni ja palautuminen

Orange and Coconut

Asiakaskokemuksia

Olen 72-vuotias ja juoksen säännöllisesti lenkkiä ja käyn kuntosalilla. Oli kuitenkin lähellä, että treenaaminen olisi loppunut kuin seinään, koska olin jatkuvasti flunssassa ja hengitys tukossa. Kun aloin käyttämään ravintolisiä päivittäin huomasin, että ongelmat vähenivät ja katosivat lopulta kokonaan.

- Heikki -

Huomasin jo muutaman päivän kuluessa kuinka energiatasoni alkoivat nousemaan.

- Elisa -

En pysty syömään isoja ravintolisäkapseleita, joten ne jäivät aina syömättä. Kun vaihdoin juotaviin hyvnmakuisiin valmisteisiin olen vihdoinkin huomannut kuinka ravintolisät todellakin toimivat

- Kirsi -

Olen kahden pienen lapsen kotiäiti ja välillä tuntui, että energiaa ei kertakaikkiaan riittänyt päiviksi kun yöt olivat jatkuvasti rikkonaisia. Onneksi löysin ravintolisät, joiden avulla olen todella energinen ja öisin nukun paljo sikeämmin vaikka välillä tuleekin herätyksiä-

- Minna -

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

VOINKO TILATA VAIN YHDEN KK:N KOKEILUPAKETIN ILMAN SITOUTUMISTA JATKOTILAUKSEEN?

Kyllä voit. Saat oman asiakasnumeron ja pystyt tilamaan yksittäisiä tuotteita ilman kk-sitoutumista. 

Mikäli innostut tuotteista enemmän Sinulla on mahdollisuus tilata yksittäisiä tuotteita -20% alennuksella, jos tilaat YHDEN KERRAN kolmen kk:n tuotepaketin.
 

VOINKO KOSKA TAHANSA KESKEYTTÄÄ KK-TILAUKSENI?

Kyllä voit. 

Saat kolmen kk:n välein tuotepaketin, jonka toimituksen voit koska tahansa laittaa tauolle tai keskeyttää kokonaan. 

Suurin osa asiakkaistani valitsee kk-tilauksen, silloin saat tuotteet automaattisesti eikä joka kk tarvitse muistaa tehdä tilauksia.

ONKO MININULLA JÄLLEENMYYNTIVELVOLLISUUS?

Ei ole. Sinulla on mahdollisuuus suositella tuotteita ja saada niistä provisiota mikäli haluat mutta voit aina vain tilata tuotteet edullisemmin eikä se velvoita sinua mihinkään.

  • Facebook Social Icon
  • Instagram
  • YouTube Social  Icon

TIINA HALKO
tiina@tiinahalko.com
puh. +358 44 555 2995
y-tunnus 2526109-8
OTA YHTEYTTÄ

Rekisteriseloste

Sivut on suunnitellut ja toteuttanut Tiina Halko

Copyright Tiina Halko 2020